Attentio Oy

Asiakaskokemuksia

Attentiolla hyödynnetään interaktiivista näyttöä

K-S Konttoripiste vastaa Attentio Oy:n toimistolaitteistosta kokonaisvaltaisesti. Yhteistyö alkoi jo Attention alkutaipaleella, vuonna 2014, ja edelleen Attentiolla yllätytään positiivisesti K-S Konttoripisteen palvelusta.

Kasvava yritys voi luottaa K-S Konttoripisteeseen

Attentio on Jyväskylästä lähtöisin oleva yksityinen terveydenhuoltoalan kasvuyritys, joka tuottaa kuntoutus- ja psykologipalveluja erilaisille organisaatioille ja kuluttajille. Attentio hyödyntää palveluidensa tuottamisessa ennakkoluulottomasti uusinta teknologiaa ja esimerkiksi etäyhteyksiä. K-S Konttoripiste on toimittanut Attentiolle muun muassa tietokoneet, näytöt, monitoimilaitteen ja interaktiivisen näytön. Lisäksi K-S Konttoripiste vastaa Attention verkkoympäristöstä ja siihen kuuluvista laitteista.

”Meillä ei ole yhtään ICT-alan ihmistä töissä ja siksi halusimme kumppanin, joka pystyy järjestämään nämä asiat tarpeidemme mukaan palveluna, kumppanimallilla. K-S Konttoripiste toimittaa meille kaikki tarvittavat laitteet ja vastaa niiden asennuksista, huollosta ja muusta ylläpidosta. Meidän ei siis tarvitse näistä asioista huolehtia”, taustoittaa Attention toimitusjohtaja Sini Huolman.

Nopea apu on A ja O

Attention toiminta on rakennettu pitkälti pilvipalveluiden, paperittomuuden ja etämahdollisuuksien varaan, joten toiminnan kannalta on todella tärkeää, että teknologia toimii. Huolmanin mukaan Attentiolla ollaankin erityisen tyytyväisiä siihen, miten nopeasti K-S Konttoripiste pystyy vastaamaan kysymyksiin ja ongelmiin.

”Vaikka meillä päätyö onkin ihmisten kanssa parissa, niin teknologialla on tässä iso merkitys. Sillä on suora vaikutus esimerkiksi ajanvaraus- ja potilastietojärjestelmiemme toimivuuteen. Kaikesta huolimatta laitteet ovat aina laitteita ja se on vain fakta, että kaikki ei voi toimia koko ajan 100-prosenttisesti. Oleellista on kuitenkin se, että jos laitteisiin tulee jokin vika, niin K-S Konttoripiste reagoi siihen nopeasti ja asian vaatimalla vakavuudella. Yhä edelleen yllätyn positiivisesti palvelun vasteajasta”, Huolman kertoo.

Attentio
Teknologian ja laitteiden toimintavarmuus on tärkeää Attentiolle.

Interaktiivisesta näytöstä on iloa palavereissa ja kuntoutuksessa

Kevättalvella 2018 K-S Konttoripiste toimitti Attentiolle interaktiivisen näytön, jota käytetään pääasiassa etäpisteiden välisissä videoneuvotteluissa, mutta myös palveluiden tuottamisessa.

”Toteutamme palvelujamme myös etäpalveluna, minkä vuoksi on kriittistä, että muun muassa kuvanlaatu ja muu toteutus on näissä hyvällä tasolla. Lisäksi interaktiivista näyttöä ja sen kosketusnäyttöominaisuutta käytetään kuntoutustyössä esimerkiksi niin, että näytölle rakennetaan asiakkaalle erilaisia tehtäviä hieman isommassa muodossa. Tämän tyyppinen kuntoutusmuoto voi etenkin lapsen näkökulmasta olla motivoivampaa.”

”Me kerroimme K-S Konttoripisteelle tarpeestamme interaktiiviselle näytölle ja he sitten kartoittivat meidän nykyisten järjestelmiemme kanssa yhteensopivan ratkaisun. Lisäksi he pitivät meille yhteisen käyttöönottokoulutuksen ja tukea on luvattu käyttöömme myös jatkossakin”, Huolman toteaa.

Hyvää palvelua järkevillä kustannuksilla

”Olen ilahtunut siitä, että PK-yrityskin voi saada näin hyvää palvelua näissä asioissa ilman, että joutuu maksamaan itseään kipeäksi. K-S Konttoripisteen palvelumalli on rakennettu siten, että palveluiden kustannukset ovat järkevällä tasolla. Suosittelen heitä mielelläni eteenpäin – ja olen jo suositellutkin”, Huolman sanoo.

 

Olisiko teidän yrityksellenne hyötyä infonäytöistä? Nyt Kuopion toimipisteen avajaisten kunniaksi kaksi kuukautta uusiin sopimuksiin ilman käyttömaksuja!

Sini Huolman

Sini Huolman

Toimitusjohtaja

Attentio Oy